Kävelyllä Yrjöjen ajan Dublinissa

Toukokuun lopulla kuluvaa vuotta pääsin 1700-luvun historiantutkijan paratiisiin, Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin. Matkan keskeisin tarkoitus oli tutustua 1700-luvun englantilaisia aristokraattityttöjä käsittelevän väitöskirjatutkimukseni alkuperäisaineistoon Irlannin kansalliskirjastossa, mutta ehdin samalla katsella ja ihastella kaupunkia myös turistin (ja historiantutkijan) silmin.

Trinity Collegen vanha kirjasto Long Room. Kuva: Sami Kummunmäki

Trinity Collegen vanha kirjasto Long Room.
Kuva: Sami Kummunmäki

Dublin on hieman kuin Turku. Liffey-joki jakaa kaupungin kahtia pohjoiseen ja etelään. Joen eteläpuolelle jää vanha kaupunki ja keskeisimmät turistialueet, kun taas pohjoispuoli on enemmän työväestön ja teollisuuden aluetta. Osien välillä näyttä olevan pientä kilpailua ja jotkut paikalliset sanovatkin leikkisästi, etteivät käy koskaan joen toisella puolella. Vanhan Dublinin ilmettä hallitsee 1700-luvun Yrjöjen aikainen arkkitehtuuri sekä Temple Barin, suositun ravintoalueen, länsipuolella kaksi suurta kirkkoa Christ Church ja St Patrcik’s Church. Jälkimmäinen on Irlannin vanhin kristitty paikka. Tällä paikalla Pyhä Patrick tiettävästi kastoi paikallisia asukkaita kristinuskoon. Paikalla on myös oma ”Kupittaan lähteensä” eli St Patrick’s Well.

Jos ylittää joen O’Connell Streetiä pitkin ja ohittaa kuuluisan Molly Malonen patsaan,  ensimmäisenä vastaan tulevat Trinity Collegen, kuningatar Elizabeth I:n 1500-luvulla protestanttiseksi opintoahjoksi perustetun yliopiston, rakennukset. Yliopistosta ovat aikanaan valmistuneet maan tunnetut kirjailijat kuten Jonathan Swift, Bram Stoker, Oscar Wilde ja Samuel Beckett. Monet collegen nykyisistä rakennuksista ovat peräisin 1700-luvulta tai entistetty sen aikaiseen asuun. Vuonna 1732 avattu vanha kirjasto Long Room on vaikuttavaa nähtävää. Kirjasto sisältää 200 000 nidettä vanhoja teoksia tynnyrikattoisen salin kahdessa kerroksessa. Paikallaan olivat myös lukupulpetit, joihin teokset kiinnitettiin, jotteivät oppineet päässeet niitä varastamaan. Alakerrassa sijaitsevat kirjaston suurimmat aarteet, varhaiskeskiaikaiset evankeliumikäsikirjoitukset Book of Kells, Book of Armagh ja Book of Durrow. Vaikka kirjat olivatkin kauniita ja ovat erittäin merkittäviä esineitä, pidin itse enemmän kirjastosta.

Trinityltä matka jatkuu Grafton Streetiä, vilkasta turistikatua, pitkin ja St. Stephen’s Greenin, kaupungin suurimman puiston, pohjoispäädystä Kildare Streetille. Katu on nimetty Kildaren jaarlien Fitzgeraldien mukaan. Kyseinen perhe on välillisesti hyvin keskeinen omassa tutkimuksessani. Kildaren 20. jaarli avioitui Emily Lennoxin, Richmondin herttuan tyttären kanssa 1700-luvulla. Emilyllä oli nuorempi sisar Sarah, jonka elämään keskityn työssäni. Myös Sarah asui Irlannissa sisarensa luona jäätyään orvoksi vuonna 1751. Emily ja hänen aviomiehensä James saivat Leinsterin herttuan ja herttuattaren arvon vuonna 1771. Kildare Streetin varrella sijaitsee heidän kaupunkitalonsa Leinster House, jossa Irlannin parlamentti nykyisin kokoontuu. Leinster Housen molemmin puolin löytyvät kansallismuseo ja kansalliskirjasto.

Dublinin kuvatuin Yrjöjen aikainen ovi Merrion Squarella.  Kuva: Sami Kummunmäki

Dublinin kuvatuin Yrjöjen aikainen ovi Merrion Squarella.
Kuva: Sami Kummunmäki

Kun kääntyy Kildare Streetiltä oikealle löytää Nassaun Streetin itäpäästä Merrion Squaren puiston ja aukion. Alueen talot edustavat Yrjöjen ajan arkkitehtuuria ja ne, ja erityisesti ovet, koristavat lukuisia postikortteja. Alueelta löytyy sekä 1700-luvun kaupunkiasumisesta kertova museo (No. Twenty Nine) että kirjailija Oscar Wilden koti. Itse herra Wilden voi löytää loikoilemasta pastaan muodossa Merrion Squaren puistosta.

Menneisyys on vahvasti läsnä Dublinin kaduilla. Sen voi nähdä lukuisista rakennuksista ja muistomerkeistä, luodinrei’istä General Post Officen seinässä muistuttamassa vuoden 1916 kapinasta sekä lukuisista Irlannin historiaa käsittelevistä teoksista kirjakauppojen hyllyillä. Katukuvassa yhdistyy sekä irlantilaisten raskas menneisyys että brittihallinnon jälkeensä jättämät loistorakennukset. Kapinahenkeä oli jälleen ilmassa, kun toukokuisena päivänä 2013 kuljin samaisen keskuspostin ohi seuraten mielenosoittajien joukkoa, jotka vastustivat meneillään olevaa lakiuudistusta aborttilaista, joka mahdollistaisi abortin siinä tapauksessa, että raskaus uhkaisi äidin henkeä. Vaikka en missään tapauksessa ollut heidän kanssaan samaa mieltä, näin tilanteessa menneisyyden jatkumon. Onnekseni en ehtinyt jäädä todistamaan noin viikkoa myöhemmin pidettyä suurmielenosoitusta samasta aiheesta.

Irlanti on onnistunut kaupallistamaan kulttuuriperintönsä tehokkaasti. Kelttiaiheisia tuotteita, käsitöitä, musiikkia, menninkäisiä ja kolmiapiloita löytyy jokaisesta kadunkulmasta. Suomalaisesta tämä voi tuntua liiallisuuksiin menolta. Ehkä kaikki juontuu pitkästä brittihallinnosta, oikea irlantilaisuus halutaan nostaa kaikin tavoin esille. Tämän voi katsoa näkyvän myös siinä, että Irlannissa on pitkälti siirrytty kahvitteluun teen juonnin sijasta. Teetä toki saa, mutta kahvit ovat etusijalla. Perinteistä iltapäiväteetä saa hienoimmista hotelleista. On tunnustettava, että sorruin viimeisenä päivänäni tähän brittiläisyyden instituutioon ja nautin iltapäivänteen voileipineen ja kakkuineen hotellin oleskelusalissa, jota koristivat valtava marmoritakka ja kristallikruunu.

‒ Henna Karppinen-Kummunmäki ‒

Advertisements
Kategoria(t): Puheenvuoroja kulttuurihistoriasta, Tutkimus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s