Eurooppalaisessa ikimetsässä

Kuva Heta Lähdesmäki

Kuva Heta Lähdesmäki

Vierailin syyskuun lopulla isäni kanssa upeassa Białowieżan metsässä. Puolan ja Valko-Venäjän rajalla sijaitseva, 150 000 hehtaarin metsä on viimeinen iso saareke vanhaa aarniometsää, joka muinoin peitti Euroopan alankoja. Metsät väistyivät vähitellen maanviljelyksen ja teollisuuden tieltä ja eurooppalainen maisema muuttui.

Białowieżan aarniometsä on keskiajalta lähtien ollut kuninkaiden ja tsaarien omistuksessa. Uuden ajan alusta lähtien metsästystä on alueella aika ajoin rajoitettu euroopanbiisoni- eli visenttikantojen suojelemiseksi. Osa metsästä on nykyäänkin suojeltua: alueella toimii kansallispuisto – tai oikeastaan kaksi, Puolassa Białowieski Park Narodowy ja Valko-Venäjällä Belovezhskaya Pushcha National Park – ja metsä kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin sekä biosfäärialueisiin.

Poliittisista syistä Puolan puoleisessa kansallispuistossa on helpompi vierailla. Puiston tiukasti suojeltuun osaan pääseminen ei vaatinut viisumia, mutta oli mahdollista vain luonto-oppaan seurassa. Tämä ei muodostunut ongelmaksi, sillä metsän vieressä sijaitsevassa Białowieżan kylässä toimii useita oppaita.

Tästä portista pääsi oppaan seurassa kansallispuiston tiukasti suojeltuun osaan. Kuva Heta Lähdesmäki

Tästä portista pääsi oppaan seurassa kansallispuiston tiukasti suojeltuun osaan. Kuva Heta Lähdesmäki

Metsä houkuttelee varsinkin lintuharrastajia, mutta moni vierailija haluaa nähdä visenttejä. Meillä ei runsaan kolmen tunnin kävelyn aikana ollut onni nähdä yhtään biisonia, vaikka Puolan puoleisessa kansallispuistossa asustaa kolmisen sataa yksilöä. Aiemmin laajalti Euroopan tasankoja asuttanut laji hävitettiin luonnosta viime vuosisadan alkupuolella, mutta tarhattujen yksilöiden avulla visentit oli mahdollista palauttaa entisille elinalueilleen.

Białowieżan aarniometsä oli ensisilmäyksellä koskemattoman näköinen paikka. Todellisuudessa ihminen on jättänyt sinne monenlaisia jälkiä. Lähimenneisyydestä kertoi puiston portin luona oleva ratakiskon pätkä. Ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaiset rakensivat metsään satoja kilometrejä rautatietä paikallisen teollisuuden voimistamiseksi. Toisen maailmansodan aikana metsä toimi puolalaisten ja venäläisten partisaanien piilopaikkana Natsi-Saksan hyökätessä Puolaan. Saksalaisten organisoimista joukkoteloituksista muistuttivat kävelyllämme näkemämme muutamat haudat. Rauhanomaisesta ja arkisesta toiminnasta viestivät merkit entisaikoina harjoitetusta hunajan keräämisestä.

Aarniometsä on siis monella tapaa ollut myös ihmisen paikka. Nykyään metsän suurimpana uhkana pidetään hakkuita, mikä myös kertoo ihmisen läsnäolosta. Ja olimmehan mekin siellä, luontomatkailijoina. Puolalaisessa metsässä käy vuosittain parhaimmillaan noin 150 000 matkailijaa. Runsaasta vierailijoiden määrästä kertoi se, että Białowieżan kylän raitilla lähes joka toinen asuintalo tarjosi majoitusta.

Kuva Heta Lähdesmäki

Kuva Heta Lähdesmäki

Lauhkeaan lehtimetsävyöhykkeeseen kuuluva Białowieżan metsä on suomalaisiin pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsiin verrattuna toisenlainen. Suomessa vastaavaan tunnelmaan olen päässyt Ruissalon tammilehdoissa ja Multiharjun aarniometsässä. Siltikin Białowiezan metsä oli itselle lajistollisesti ja iällisesti jotain ennennäkemätöntä. Aivan ihmeellinen paikka! Siellä kasvoi meille tuttujen koivujen, mäntyjen ja kuusien lisäksi kirjo monenlaisia lehtipuita: tammia, vaahteroita, leppiä, haapoja, tuomia, jalavia, pähkinäpensaita, lehmuksia, poppeleita ja pyökkejä.

Lajirunsauden lisäksi vaikuttavaa oli puuston ikärakenne: toisin kuin nykyajan talousmetsissä vanhojen puiden osuus on huomattava ja puusto on kaiken ikäistä. Sykähdyttäviä olivat eritoten ikivanhat tammet. Osalle iäkkäistä tammista on annettu nimi ja myönnetty kansallisen muistomerkin status. Suurimpien tammien ympärysmitta yltää yli seitsemään metriin ja ikä reilusti yli neljään sataan vuoteen. Kuolevien ja kuolleiden puiden runsaus oli myös silmiinpistävää.

Vaikkei ollutkaan puiston kookkaimpia tammia, oli tämä yksilö mahdoton mahduttaa valokuvaan. Kuva Heta Lähdesmäki

Vaikkei ollutkaan puiston kookkaimpia tammia, oli tämä yksilö mahdoton mahduttaa valokuvaan. Kuva Heta Lähdesmäki

Elämää – ja kuolemaa – täynnä olevan aarniometsän näkeminen oli todella hieno kokemus. Se muistutti siitä, että maailma on täynnä lukemattomia päällekkäisiä reviirejä ja elinalueita. Jokaisella olennolla voi olla oma paikkansa, mutta se usein on samalla myös jonkun toisen paikka.

Kuva Jaakko Lähdesmäki

Kuva Jaakko Lähdesmäki

Vierailu sai miettimään myös elämän päättymistä. Vanha tammi saattaa tehdä kuolemaa satakin vuotta ja sen lahoaminen voi kestää vuosikymmeniä. Kuolema näyttäytyikin Białowieżan metsässä prosessina, eikä niinkään elämän päättymisenä: kyseinen puuyksilö toki kuolee, mutta elämä jatkuu, sillä lahoava puu on lukemattomien hyönteisten ja hajottajien elinympäristöä.

En ole ainoa, johon aarniometsät ovat tehneet sykähdyttävän vaikutuksen. Ikivanhat metsät ovat inspiroineet monia ihmisiä eri aikoina. Antiikin roomalaiset kirjoittivat Germanian laajoista ja pelottavista metsistä. Myös nykykirjallisuutta edustava, vuonna 1984 julkaistu Robert Holdstockin romaani Alkumetsä esittää ikimetsän uhkaavana. Lyhyt vierailu aarniometsässä ei ollut itselle pelottava kokemus, mutta herätti kyllä voimakkaita tunteita. Sitä tuntee itsensä pieneksi ja vähäpätöiseksi ikivanhojen puiden ympäröimänä. Entisaikojen metsämaisemasta muistuttava metsä tuntuu itseriittoiselta – ja ihminen siellä jotenkin tarpeettomalta.

Mainokset
Kategoria(t): Yleiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s