Vauhtihimon pauloissa – Kustos kertoo

Vauhtikausi”Vauhdinhimo voi tulla kuumeeksi ja sairaudeksi – tästä sairaudesta nauttivat nykyaikana monet nuoret miehet. Mies ja auto huristavat eteenpäin, he ovat yhtä, he pääsevät lähimmäksi aikamme poljentoa.” Näin kirjoitti Raoul af Hällström vuonna 1929 Suomen Kuvalehden artikkelissa Romanttinen auto. Autoilu ja mieheys littyivät tiiviisti yhteen 1920-luvun mielikuvituksessa.

Tällä sitaatilla alkoi kulttuurihistorian 45. väitöstilaisuus 14. joulukuuta 2013 klo 12 Janus-salissa. Tarkastelun kohteena oli Teija Förstin väitöskirja Vauhtikausi. Autoilun sukupuoli 1920-luvun Suomessa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Saara Tuomaala-Sarpong Helsingin yliopistosta. Förstin tutkimus käsittelee aikakautta, jolloin autojen määrä Suomessa kasvoi nopeasti, niin maalla kuin kaupungeissakin. Ensimmäinen maailmansota oli katkaissut autoistumisen vuonna 1914, mutta 20-luvulla automobiilit tulivat toden teolla osaksi suomalaista kulttuuria: autoilla ajettiin mutta niistä myös puhuttiin, niihin liitettiin mitä moninaisimpia mielikuvia, ja samalla auto rakentui kulttuurisena konstruktiona. Förstin tutkimus kohdistuu siihen, miten auto sukupuolittui 1920-luvun Suomessa, ja samalla se kytkeytyy laajempaan kysymykseen teknologian sukupuolittuineisuudesta.

teijan väitös

Kuva: Marjo Kaartinen

Förstin tutkimus perustuu monipuoliseen lähdeaineistoon. Työssä on perehdytty arkistomateriaaliin, Helsingin maistraatin asiakirjoihin, Kansallisarkiston henkilöarkistoihin, Helsingin Poliisilaitoksen arkistoon ja Autoliiton arkistoon. Hyvin merkittävä osa lähdeaineistosta koostuu julkisesta keskustelusta, ja mukana on niin autoilu- ja moottorialan lehdistöä kuin laajemminkin aikakauslehdistöä. Tämän lisäksi Försti hyödyntää aikalaiskirjallisuutta, muistelmia ja elokuva-aineistoa. Sukupuolinen näkökulma nousee pintaan aikakauden klassisissa teksteissäkin. Ajatellaanpa vaikka Olavi Paavolaisen salanimellä Olavi Lauri kirjoittamaa runoa Punainen Fiat:

”Huimassa kaaressa putosimme
alas Pyreneitten lumisilta huipuilta
keltaisille ja rauskuville maanteille.
Aurinkoa, kiveä, vauhdin henkeäsalpaava hurma!
Minä muistan varsinkin matkan Zumarragasta
Miranda de Ebroon:
valkea sauhu peitti kaiken,
kellot soivat hätäläppinä kylissä,
vanha eukko kiroili tienvieressä ristinmerkkejä tehden.”

Tässä runossa ”eukko” on sivustakatsoja, joka siunailee modernin maailman muutosta. Hahmon vastakuvakin kytkee naisen tienpientareelle:

”Alamäessä tuli vastaan härkätaisteluista
palaava joukko,
naisten posket paloivat, aasit säikkyi ja mylvi;
muuan senorita heitti hiuksistaan meille
punaisen ruusun –
pölysuihkussa slngahti se takanamme ilmaan
kuin punainen lintu!”

Punainen Fiat on vain yksi näkökulma 20-luvun autoiluun: väitöskirja avaa paljon laajemman perspektiivin autoilun kulttuurisiin merkityksiin, sillä pohdiskelun kohteena ovat sekä sivustakatsojat että auto itse, aineellisen kulttuurin tuotteena.

Väitöstilaisuutta oli kuulemassa 51 henkeä, ja tilaisuus päättyi klo 14.10.

Mainokset
Kategoria(t): Tutkimus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s