Puuvillaa Lancashiressä – kolme museota

Helmshoren tehtaan sisäpiha ja tien toiselle puolelle rakennettu tehtaan piippu. Tarina kertoo, että piippu rakennettiin näin, jotta säästyisi tiiliä.

Helmshoren tehtaan sisäpiha ja kukkulalle rakennettu tehtaan piippu.

Luoteis-Englannin Lancashire ja Manchesterin alue olivat 1700-luvun jälkipuolelta lähtien Englannin ja maailman puuvillateollisuuden keskusaluetta. 1800-luvulla jopa 85% maailman puuvillasta jalostettiin tuotteiksi tällä alueella. Tehtaita oli kaupunkien lisäksi vähän joka niemessä ja notkelmassa. Vierailin jokin aika sitten kolmessa hyvin erilaisessa museossa, jotka valaisivat tämän puuvilla-alueen historiaa.

Harris Museum

Harris Museum Prestonin kaupungissa on näyttelyiltään pieni, mutta kokoelmiltaan vaikuttava museo, jossa on näyttelyt Prestonin kaupungin historiasta,keramiikka- ja kuvataiteesta sekä vaihtuva näyttely tekstiilialan historiasta. Paikallismuseolle sopivaan tapaan museon kaupunkihistorian näyttelyssä korostetaan Prestonin merkitystä alueen ja Englannin historiassa. Näyttely kertoo esimerkiksi, että Prestonista on löydetty Euroopan suurin viikinkien hopea-aarre, siellä käytiin Englannin sisällissodan suurin taistelu, Preston North Endin jalkapallojoukkue toi 1880-luvulla Skotlannista ensimmäiset ammattijalkapalloilijat Englantiin ja maailmansotien aikana vapaaehtoiset tarjoilivat 12 miljoonaa kuppia teetä aseman läpi kulkeneille sotilaille. Suuren huomion saa luonnollisesti Preston Guild, joka on ainoa Englannissa katkeamattomana jatkunut kiltajuhla. Kuninkaan 1300-luvulla myöntämää kaupungin kilta-oikeutta juhlistettiin joka 20. vuosi, kun killan jäsenyyksiä vahvistettiin. Kauppa ja käsityö vapautuivat jo 1700-luvun lopulla, mutta Preston jatkoi juhlan perinnettä. Seuraava festivaali järjestetään vuonna 2032.

Prestonin merkitys Lancashiren ja Englannin puuvillateollisuudelle nousi luonnollisesti myös esiin näyttelyssä. Preston olikin merkittävä kaupunki. Siellä sijaitsi yksi Englannin tärkeimmistä puuvillatehtaista: Horrockses. Ensimmäinen Horrocks-suvun puuvillatehdas aloitti Prestonissa vuonna 1791 ja 1800-luvun puoleenväliin mennessä 80 % Prestonin asukkaista sai elantonsa puuvillasta.

Horrocksien tehdas Prestonissa. Malli tehtiin vuonna 1913 kuninkaallista vierailua varten . Kuva: The Discover Preston gallery, image courtesy of the Harris Museum & Art Gallery, Preston.

Horrocksien tehdas Prestonissa. Malli tehtiin vuonna 1913 kuninkaallista vierailua varten .
Kuva: The Discover Preston gallery, image courtesy of the Harris Museum & Art Gallery, Preston.

Puuvillan alamäki kuitenkin alkoi jo näihin aikoihin ja uusia tehtaita rakennettiin yhä harvemmin. Horrockses vastasi puuvillan jalostamisen jatkuviin haasteisiin lanseeraamalla vuonna 1946 Horrockses Fashion -linjanja sen puuvillamekkoja halusivat ostaa kaikki, kuningatarta myöten. Puuvillateollisuuden alamäkeä ei kuitenkaan voinut estää ja Prestonissakin tehtaita purettiin 1950-luvulta lähtien kiihtyvää vauhtia. Jälkipolville muistoksi on jätetty pystyyn vain muutama tehdasrakennus.

Horrockses Fashionin 1950-luvun puvut ovat nykyään suosittuja vintage-harrastajien parissa

Horrockses Fashionin 1950-luvun puvut ovat nykyään suosittuja vintage-harrastajien parissa

 

Kiinnostavinta Harris-museossa ovat kuitenkin vaihtuvat näyttelyt. Tällä kertaa kävijä sai tietoa siitä, millaisia tekstiilikokoelmia museossa on, miten niitä huolletaan ja varastoidaan ja kuka niitä tutkii. Museossa on kattavasti sekä erilaisia kankaita että myös vaatteita ja muita käsityötuotteita.Toivottavasti tieni johtaa museoon myöhemminkin, sillä syksyllä 2015 alkava näyttely käsittelee naisten muotia 1870-luvulta 1920-luvulle ja suunnitteilla on näyttely lancashireläisistä työvaatteista, joita museo oli juuri saanut testamenttilahjoituksena.

Helmshore Mills Textile Museum

Usea lancashireläinen tehdas on päätynyt museoksi. Yksi näistä on Helmshoren pieni tehdas keskellä vaikuttavaa läntisten Penniinien nummien aluetta. Tehdasmuseo sijaitsee pienen puron varrella ja sen kupeessa on pieni kylä. Tehtaaseen yleisöä houkutellaan näytöksillä, joissa tehtaan koneita käynnistetään, jotta yleisö näkee, miten puuvillamassasta tehtiin puuvillalankaa. Näytös oli kiinnostava, vaikka koneita käynnistettiinkin vain yksi kerrallaan. Saimme nähdä ja ennen kaikkea kuulla, mitä tehtaissa 1800-luvulla, vaikka työläisten elämää lyhentänyttä puuvillapölyä emme joutuneet kokemaan.

Ensimmäinen karstauskoneista käynnissä.

Ensimmäinen karstauskoneista käynnissä.

Museossa oli konenäytöksen lisäksi myös paljon muuta nähtävää. Kehruusalin lisäksi näimme tehdasta pyörittäneen suuren vesirattaan, läheiselle kukkulalle rakennetun tehtaan savupiipun sekä alakerran Devil’s Holen, jossa tehtaan saama tiivis puuvillalumppu käsiteltiin kevyeksi hahtuvaksi, jota sitten saattoi yläkerran salissa ryhtyä käsittelemään. Devil’s Hole oli nimensä arvoinen: siellä työskentelevän miehen odotettu elinikä oli 27 vuotta. Kaikkialla puuvillateollisuudessa työläisiä vaivasi keuhkotauti, jonka kuluessa henkilö käytännössä vähä vähältä tukehtui puuvillaan. Devil’s Holessa opimme myös tulipalon vaaroista. Puuvilla oli erittäin tulenarkaa ja etenkin lumppupuuvillaan oli saattanut jäädä metallin paloja, jotka jouduttuaan puuvillaa karstaavien telojen väliin sytyttivät kipinöidessään helposti koko tehtaan. Sprinklerisammuttimet saapuivatkin Lancashiren tehtaisiin jo 1880-luvun alusta lähtien

 

Tulipalon vaaroista varotettiin julisteilla.

Tulipalon vaaroista varotettiin julisteilla.

Tehtaan omien tilojen ja niiden historian lisäksi Helmshoren museossa oli näyttely, jossa käytiin läpi puuvillateollisuuden historiaa sitä edeltäneestä villan kotiteollisuusajasta lähtien. Näyttely oli muista kahdesta museosta poiketen historioitsijaa miellyttäen kronologisesti helposti seurattava. Kokemuksen kruunasi kylän kahvila, jossa saattoi nauttia perinteisesti teetä ja paahdettua teacake-leivonnaista.

Manchester Museum of Science and Industry

Viimeisenä kohteenani oli Manchesterin suuri tieteen ja teollisuuden museo, jonka aulassa lyötiin tulijan käteen värikoodattu kartta, jonka avulla oli tarkoitus suunnistaa neljässä eri rakennuksessa oleviin kohteisiin. Löysin suhteellisen helposti puuvillanäyttelyyn, jossa oli alkamassa juuri opastus. Siellä käytiin läpi samat koneet kuin Helmshoressakin ja myös samat koneet laitettiin hetkeksi päälle. Opas kertoi kuitenkin tarpeeksi erilaista taustatietoa niin, että opastus ei ollut turhaa toistoa. Sekä Manchesterissa että Helmshoressa oppaat korostivat tehdasolojen ankeutta ja muistivat kertoa erityisesti lasten roolista tehtaiden vaarallisissa työtehtävissä. Tukahduttavan puuvillapölyn, vaarallisten hihnojen ja lenkkien, tulipalovaaran ja pitkien työpäivien korostuessa museoiden opastuksessa, Helmshoren museokaupasta ostamani kirjanen kertoi myös positiivisista seikoista: siitä kuinka tehtaiden naiset pukeutuivat jokapäiväiseen työmatkaansakin tyylitietoisesti olkihattuihin ja puukenkiin ja kuinka sunnuntait ja lomat toivat ihmisten elämään uusia harrastuksia kuten rullaluistelua, jalkapalloa ja krikettiä.

Kokonaisuudessaan Manchesterin museon puuvillaosasto oli pettymys. Siitä ei saanut kuvaa siitä, millainen alueen tai kaupungin puuvilla- tai muun teollisuuden kehitys oli ollut tai millaisia osatekijöitä siihen kuului. Näyttelyosastoon oli siroteltu tietoa, esineistöä ja kuvastoa puuvillateollisuuteen liittyvistä asioista kuten satamakonttoreista, puuvillan värjäyksestä ja arkkitehtonisesti näyttävistä varastorakennuksista, mutta kokonaiskuvan luominen oli mahdotonta kronologisen tai muunkaan loogisen kerronnan puuttuessa.

Muutenkin museon luoma kuva teollisuuden historiasta oli hajanainen. Osittain oli kyse museon koosta; kaikkea ei varmasti ollut edes tarkoitus omaksua yhdellä käyntikerralla. Kuitenkin kun vasta puolentoista tunnin kuluttua saapumisesta sai kuvan siitä, missä mikin näyttely oli, mitä sen oli tarkoitus kuvata ja mistä sen alkuun pääsi, turhautuminen valtasi alaa. Päädyin esimerkiksi Manchesterin historiaa läpi käyvään näyttelyyn kesken 1800-luvun saapuessani yhteen näyttelyrakennukseen sen pääovesta. Vasta toisessa huoneessa hahmotin, että kyseisessä näyttelyssä oli kyse Manchesterin historiasta; näyttelyn nimi kartassa ei ollut paljastanut minulle näyttelyn luonnetta.

Ehkä kun seuraavan kerran päädyn Manchesteriin, voin perehtyä paremmin Manchester-näyttelyyn sekä kaasun ja sähkön tarinoihin, joilla oli omat osastonsa. Lisäksi museossa oli näyttely viemärien historiasta sekä konehalli, johon olisin kaivannut hieman enemmän teollisuuden historian tarinan kontekstia. Nyt hallissa tuli lähinnä nautittua koneöljyn ja raudan tuoksuista, jotka kyllä sinänsä loivat hyvän pisteen Luoteis-Englannin teollisuuden historian tarkastelulleni.

Mainokset
Kategoria(t): Yleiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s