Muistojen Välimeri

Kesällä 1982 tein ensimmäisen lentomatkani. Kohteena oli silloinen Jugoslavia ja Splitissä tehdyn välilaskun jälkeen päädyin yhdessä vanhempieni ja kummieni kanssa Dubrovnikin kaupunkiin. Muistikuvani lomamatkasta ovat hajanaisia ja pohjautunevat ainakin osin valokuviin, joita matkalla otettiin. Muistan kuitenkin, että hotellissa oli uima-allas, mutta että oikeassa meressä uiminen oli ihanaa. Erityisen vaikuttava kokemus oli veneretki, jonka teimme pienellä moottoriveneellä paikallisen kuskin kanssa. Dubrovnikin vanhan kaupungin kapeat kadut ja niiden yllä roikkuvat pyykkinarut jättivät myös vahvan mielikuvan suomalaislapsen mieleen. 

Tämä ensimmäinen lentomatka mielessäni palasin samalle seudulle, joskin pohjoisemmaksi syyskuussa 2014, kun matkustin konferenssimatkalle Zadariin, nykyiseen Kroatiaan (konferenssista ja sen tunnelmista voivat kiinnostuneet lukea täältä). Etäisyyttä matkojeni välillä oli runsaat 30 vuotta ja tuntui oudolta ajatella, että 10 vuotta ensimmäisen käyntini jälkeen Kroatiassa oli ollut käynnissä sota, jossa esimerkiksi juuri Dubrovnikin kaupunki kärsi raskaita menetyksiä. Myös Zadarin kaupunkia oli sodan aikana tulitettu tykein ja matkalla kaupunkiin näimme muutamia sodan runtelemia rakennuksia. Itse kaupungissa sotaa, joka oli päättynyt vajaat 20 vuotta aiemmin, oli mahdoton havaita. Dalmatian rannikko näyttäytyi turistin tai konferenssimatkaajan silmiin varsin samanlaiselta kuin vaikkapa Etelä-Italia.


Zadarin kaupunki sijaitsee suurelta osin pienellä niemellä ja sen historia on varsin pitkä, sillä seudulla on ollut asutusta kivikaudelta lähtien, joskin kaupungin itsensä uskotaan olevan liburnialaisten perustama. Kaupunki sai nykyisen pohjakaavansa roomalaisella ajalla, kun kaupungista tuli roomalainen sotilaskolonia. Myöhempinä vuosisatoina niin Zadarin, kuin Dalmatian rannikon laajemminkin, kohtalona on ollut olla eri valtojen hallinnassa ja alaisuudessa. Alueella ovat valtaa pitäneet roomalaisten jälkeen niin bysanttilaiset, frankit, unkarilaiset, venetsialaiset, napolilaiset, turkkilaiset, itävaltalaiset, ranskalaiset kuin italialaiset. Jugoslavian hajoamissodat eivät suinkaan olleet siis ensimmäinen kerta, kun alueella sodittiin ja esimerkiksi toisen maailmansodan aikana kaupunkia pommitettiin rajusti.

Ainakin konferenssimme toiselle pääjärjestäjälle tämä historia oli vain osoitus siitä, että kaikesta selvitään. Hänen mukaansa monet kroatialaiset kuitenkin valittavat nykytilaa ja kurjaa taloudellista tilannetta, mutta ainakaan satunnaiselle matkailijalle se ei näkynyt. Pikemminkin kohtasin iloisia ja omasta maastaan ylpeitä ihmisiä, jotka puhuivat sujuvasti vieraita kieliä ja tuntuivat suuntautuvan tulevaan. Suomalaiseen, joka matkan aikana sai kuulla oman hallituksensa positiivisesta kannasta uuteen ydinvoimalaan, tekivät vaikutuksen myös moottoritietä reunustavat tuulivoimalat.
Paluu Kroatian sai minut myös epäilemään, että lapsuuden kokemuksilla voi olla varsin kauaskantoisia vaikutuksia. Kun vuonna 1991 toisen vuoden opiskelijana osallistuin Villa Lantessa antiikin johdantokurssille ja matkustin ensimmäistä kertaa eteläiseen Italiaan, ihastuin erityisesti Campanian seutuun. Ihmettelin tuolloin ajatusta kotiin tulemisesta ja tuttuudesta, mutta tänä syksynä Zadarissa ja erityisesti palatessani bussilla rannikkoa pitkin Splitiin ymmärsin tuolloin palanneeni lapsuuteni Jugoslaviaan ja ensimmäiseen kosketukseeni Välimereen. Ehkäpä Mediterraneo elokuvasta tutun lausahduksen ”una razza, una faccia” voisi myös kääntää muotoon ”un mare, una costiera”. 

 

Advertisements
Kategoria(t): Yleiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s