Varhaisen venäläisen elokuvan jäljillä – Kustos kertoo

bauer014ad7Lauri Piispan väitöskirja Näyttelijän taide venäläisessä elokuvassa 1907–1919 analysoi, kuinka elokuvanäyttelijän taide ja siihen kohdistuva keskustelu kehittyivät Venäjällä yksityisen elokuvatuotannon vuosina 1907–1919. Vaikka venäläisen mykkäelokuvan historiasta usein muistetaan 1920-luvun neuvostoelokuva, Piispan väitöskirja kiinnittää huomiota varhaisempaan vaiheeseen, joka oli erittäin laajaa. On arvioitu, että Venäjällä valmistettiin yli 1000 näytelmäelokuvaa ennen lokakuun vallankumousta. Kuten Piispan tutkimuksen otsikko kertoo, yksityinen tuotanto jatkui vuoteen 1919 asti, eli myös vallankumouksen tuolle puolen, mitä ei useinkaan tule ajatelleeksi. Paljon aineistosta on tuhoutunut, mutta onneksi jäljellä on myös sekä kokonaan että osittain säilyneitä teoksia, joihin Piispa on voinut tutustua muun muassa Venäjän valtion elokuva-arkistossa.

WP_20141122_002Piispan vastaväittäjänä toimi dosentti Kimmo Laine, joka johdatti keskustelua sujuvasti teemasta toiseen, näytteiden kautta. Keskustelu alkoi kysymyksellä, miksi näytteleminen on ollut elokuvateorialle niin vaikeata. Tähän väittelijä vastasi viittaamalla siihen aikalaiskeskusteluun, jossa moderni ilmaisuväline haluttiin myös tietoisesti erottaa teatterin perinteestä. Vastaväittäjä puolestaan kommentoi, että historiallinen selitys on perusteltu, mutta toisaalta se ei selitä, miksi esimerkiksi historiallisen poetiikan piirissä näyttelijää tarkastellaan yhä osana mise-en-scèneä. Väitöstilaisuudessa saatiin nähdä katkelmat Jevgeni Bauerin melodraamasta Kuolema jälkeen (Posle smerti, 1916) ja Jakov Protazanovin elokuvasta Isä Sergius (Otets Sergi, 1918) pääroolissaan legendaarinen Ivan Mozžuhin. Keskustelun kautta avautui kuva nopeasti muuttuneesta taidemuodosta, jossa lyhyessä ajassa koettiin esteettinen ja teknologinen murros. Kiinnostava oli myös keskustelu ”sanattoman” taiteen ihanteesta, jossa pyrittiin eroon väliteksteistä. Universaalia elokuvan kieltä pohdittiin samaan aikaan niin idässä kuin lännessäkin.

Väitöstilaisuutta oli Tauno Nurmela -salissa seuraamassa 48 henkeä, jotka saivat todistaa antoisaa keskustelua 1910-luvun elokuvakulttuurista.

Lektio käynnissä, vastaväittäjä kuuntelee tarkkavaisesti. Kuva: Marjo Kaartinen.

Lektio käynnissä, vastaväittäjä ja kustos kuuntelevat tarkkavaisesti. Kuva: Marjo Kaartinen.

Advertisements
Kategoria(t): Tutkimus Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s