Aineistonkeruumatka Avalonin-niemimaalle, eli retki Newfoundlandiin ja takaisin

2014-09-01-DSC_0697 (163)Vietin viime syksynä kaksi kuukautta Kanadan Newfoundlandin ja Labradorin provinssin suurimmassa kaupungissa, St. John’sissa. Matkan tarkoitus oli kerätä aineistoa väitöskirjaani varten, sillä Newfoundlandin saarella 1700-luvun lopulla ja erityisesti 1870-luvulla tehdyt lukuisat jättiläiskalmarihavainnot ovat tutkimukseni kannalta äärimmäisen tärkeitä.  Newfoudlandissa viettämäni aika kuluikin melkein yksinomaan tutkimustyön merkeissä arkistoja penkoen. Vapaa-aikaa oli vähän ja sen käytin ihastelemalla Avalonin niemimaan upeita maisemia, kulkemalla kaupungin sumuisia katuja ja tutustumalla paikalliseen kulttuurielämään yhdessä puolisoni ja nelivuotiaan lapseni kanssa, jotka lähtivät myös mukaan matkalle.

Provinssin ainoasta yliopistosta tuli kuin toinen koti matkan aikana, sillä Memorial University of St. John’sin historian laitos ja sen yhteydessä toimiva merihistorian yksikkö ottivat minut hellään huomaansa tarjoamalla työtilat ja muut tarpeelliset fasiliteetit. Vierailevana tutkijana pääsin helposti käsiksi Memorial Universityn alaisuudessa toimivien erilaisten arkistojen materiaaleihin, joista erityisesti Center for Newfoundland Studies tuli niin lukusalinsa kuin henkilökuntansa puolesta tutuksi. Vastineeksi historian laitoksen ja merihistorian yksikön vieraanvaraisuudesta pidin yliopistolla yleisöluennon lokakuun lopulla otsikolla ”Monster Devil-Fish” – Cultural responses to the Giant Squid in the North Atlantic and Newfoundland in the Nineteenth Century. Yliopiston aineistojen lisäksi keräsin lähdemateriaalia paikallisten ihmisten omista kokoelmista ja yksityiskirjastoista sekä Newfoundlandin ja Labradorin provinssin arkistosta, joka sijaitsee St. John’sin museokeskusksessa The Roomsissa. Museokeskuksen luonnontieteellisessä näyttelyssä pääsin myös ensimmäistä kertaa elämässäni kohtaamaan jättiläiskalmarin kasvokkain, valitettavasti toinen osapuoli oli lasin takana kuolleena.

The Roomsin museokeskuksessa esiteltiin myös saaren värikästä historiaa. Museon monipuolisissa historian näyttelyissä tuotiin esille Newfoundlandin 1800-luvulla sukupuuttoon kuollut alkuperäiskansa Beothukit,  Viikinkien mahdollinen maihinnousu saaren pohjoisosaan 1000-luvulla, Newfoundlandin siirtyminen osaksi Brittiläistä imperiumia 1500-luvulla sekä saaren ja sen asukkaiden merkitys monissa sodissa, kuten esimerkiksi Pohjois-Amerikassakin 1700-luvulla riehuneessa seitsenvuotisessa sodassa, jonka viimeinen taistelu käytiin St. John’sin edustalla sijaitsevalla Signal Hillillä. Newfoundlandin sijainti Pohjois-Amerikan itäisimpänä kolkkana onkin määritellyt paljon sen historiaa. Se on Eurooppa lähinnä sijaitseva maa-alue Pohjois-Amerikassa, minkä vuoksi esimerkiksi mantereet yhdistävä lennätinkaapeli johdettiin Irlannista juuri St. John’sin kaupunkiin 1800-luvun puolivälin jälkeen.

Vaeltelua Signal Hillillä.

Vaeltelua Signal Hillillä.

Arkistoissa istumisen ja museonäyttelyiden vastapainona mieleeni jäivät elävästi Newfoundlandin suurenmoinen ja kaunis luonto. Atlantin rannikko jyrkkine kallioineen sekä näkymä aavalle merelle, jossa taivaan ja meren rajaa oli mahdoton hahmottaa, jätti lähtemättömän jäljen muistoihini. Kumpuileva maasto ja puistoissa sekä pihoilla kasvavat hevoskastanjat sekä satama-aluille eksyneet suunnattoman kokoiset meduusat ihastuttivat suuresti. Mieleen jäi myös mereltä hetkessä noussut välillä äärimmäisenkin sankka sumu, jonka keskellä kävelin aamuisin yliopistolle. Erityisen mieleenpainuva luontokokemus oli valasretki Newfoundlandin lähivesille. Matkalla en tosin nähnyt yhtään valasta, vaikka vietin koko retken laivan kannella tähyillen merenpintaa. Jälkikäteen ajateltuna tämä ei kuitenkaan haitannut, koska mereltä käsin nähty saaren jyrkkäreunainen rantaviiva oli jo yksistään näkemisen arvoinen. Newfoundlandin maisemat muistuttivat minua etenkin Irlannin luonnosta. Ehkä tämän vuoksi monet irlantilaiset siirtolaiset ihastuivatkin saareen. Irlannista tulleet siirtolaiset jälkeläisineen ovat nimittäin edelleenkin yksi suurimmista Newfoundlandin väestönryhmistä ja he ovat jättäneet lähtemättömän jäljen saaren kulttuuriin. Tämä näkyy etenkin St. John’sissa, jonka keskustassa on miltei lukematon määrä irlantilaisia pubeja.

Luonnon lisäksi myös kaupunkiympäristö teki minuun vaikutuksen. Arkkitehtuurin ja kaupunkimaiseman hämmästyttävimpiä puolia olivat kaupunkikuvaa hallitsevat  Jelly Bean-talot. Niiden villit väriskaalat herättivät ihastusta, mutta välillä myös syvää oudoksuntaa. Värikkään arkkitehtuurin lisäksi tutustuimme kaupungin kuolleiden asuinalueisiin. Teimme sunnuntairetkiä hautausmaille, sillä yksi tavoitteistani oli löytää nykyisen jättiläiskalmarimielikuvan kannalta tärkeän henkilön, pastori Moses Harveyn, hauta. Tämä löytyikin lopulta pitkällisen etsinnän jälkeen. Etsintää vaikeutti se, että kaupungin monilla eri uskontoryhmillä oli omat hautausmaansa eri puolilla kaupunkia. H.P. Lovecraft -fanina ihastuin erityisesti hautausmaiden vanhempiin osiin, joissa aluskasvillisuus oli ottanut jo vallan hautakivistä. Näissä osissa vanhat hautapaadet olivat usein muratin sekä kotiloiden peittäminä. Oman lisänsä hautausmaakierroksille toi saaren vilkas ja elävä tarinaperinne, jossa aaveilla ja muilla henkiolennoilla on vahva jalansija.

Matka Newfoundlandiin oli kaiken kaikkiaan hyvin antoisa ja avartava kokemus. Tärkeiden aineistomateriaalien ja uusien luontoelämysten lisäksi sain uudenlaisia näkökulmia saaren historiaan ja ihmisten merieläinsuhteisiin 1800-luvulla. Näitä havaintoja en olisi voinut tehdä kuin vain menemällä paikan päälle. Lisäksi tietynlainen arjen antropologia antoi myös perspektiiviä yleisemmällä tasolla. Suomalainen kulttuuri ja sen normit saivat vertailukohtia niin hyvässä kuin pahassa. Esimerkkinä voidaan mainita autoilu: Newfoundlandissa melkein kaikilla oli auto tai kaksi ja ne olivat todella isoja. Tästä huolimatta jalankulkijan huomioonottaminen oli Newfoundlandissa kuin kiveen kirjoitettu sääntö. Toisin kuin esimerkiksi Turussa, St. John’sissa ei tarvinnut pelätä ylittäessä suojatietä. Pidin Newfoundlandista suunnattomasti ja toivottavasti pääsen sinne vielä joskus uudelleen. Tosin matkustaminen saarelle on hieman hankalaa ja kallistakin useiden lennonvaihtojen vuoksi. Suosittelen Newfoundlandia kuitenkin kaikille, joita saaren kulttuuri, folklore ja luonto saattaisi kiinnostaa. Oikeanlaiseen tunnelmaan pääsemiseksi kannattaa lukea ainakin Annie Proulxin romaani Laivauutisia (1997) [Shipping News (1993)]

Mainokset
Kategoria(t): Yleiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s