Kun kellohame heilahtaa ja vanha foksi soi: tutkijan mietteitä tanssilavalta

Syksyn sateet ovat saapuneet ja uusi lukuvuosi on aluillaan. On siten viimeinen hetki palata kuluneeseen Suomen suveen ja pohtia millaisia ajatuksia se herätti. Tutkimustyötä tehdään intohimosta ja älyllisestä kiinnostukseksesta, mutta jokainen, innokkainkin, tutkija tarvitsee joskus sekä mielen että ruumiin lepoa. Oma tutkimustyö (omassa tapauksessani eliitin tytöt 1700-luvun Englannissa) on hyvä jättää hetkeksi sivuun ja keskittyä muihin asioihin. Jälkeenpäin ajatusprosessi luistaa paljon paremmin ja työhön löytyy uutta intoa.

Orkesteri taas laittaa parastaan: sosiaalisia tanssiaskelia

Oma aivojen lepuutukseni tapahtui pitkälti tanssilattialla. Olen harrastanut puolisoni kanssa enemmän ja vähemmän aktiivisesti tanssimista noin seitsemän vuoden ajan. Kouluopetusta kummoisempia tanssikursseja ei kumpikaan ole käynyt, mutta käytäntö opettaa. Tanssitaito ei edelleenkään ole erinomainen, perustanssit valssi, tango ja foksi sujuvat.

Innostuin lavatansseista monestakin syystä. Tanssi on ensinnäkin mitä parhainta hyötyliikuntaa. Viiden tunnin tanssi-illan jälkeen ei tarvitse lähteä erikseen urheilemaan. Liikunta tulee siinä kuin itsestään, mikä on muuten laiskalle liikkujalle ihan hyvä vaihtoehto. Vauhdikkaissa kappaleissa tulee väkisin lämmin, vaikka sää olisi ulkona kuinka hyytävä. Jos 1700-luvun aatelisneitojen tuli opetella tanssimista, jotta he saisivat hyvän ryhdin ja osaisivat liikkua sirosti ja näyttävästi, niin sama pätee edelleen. Tanssi todella auttaa ryhdin ylläpidossa ja kehonhallinnassa. Myös korkokengillä liikkuminen on parantunut huomattavasti. Puutteellinen rytmitajukaan ei haittaa: minun tarvitsee vain seurata perässä, kun viejä tulkitsee musiikkia. Helppoa kuin heinänteko, tai ainakin melkein.

Tekijät artistin takana. Karavaani-orkesteri Viking Gracella 23.8.2015

Tekijät artistin takana. Karavaani-orkesteri Viking Gracella 23.8.2015

Lavatanssien sosiaalinen puoli on toinen, ehkä vieläkin tärkeämpi, tekijä. Silloin otetaan rennosti ja tehdään jotain kivaa yhdessä, olkoonkin, että yöt venyvät usein aamun pikkutunneille. Tanssimisen lomassa pääsee kätevästi vaihtamaan kuulumisia tuttujen kanssa. Minulle on siunaantunut muutamia ystäviä myös soittolavan puolelle. Suomi on täynnä taitavia tanssimuusikoita, joiden työskentelyä on ilo kuunnella, ja minulla on ollut erityinen etuoikeus seurata erään Karavaani-orkesterin uraa ja edesottamuksia. Yhtyeessä vaikuttavat tällä hetkellä Sami Hopponen (haitari, koskettimet, laulu), Tuomas Martikainen (rummut, laulu), Olli Tanttu (kitara, laulu) ja Lauri Lähteenkorva (basso).

Kesä ja kuutamoilta, lavatanssit ja haitari soi: Katoavaa kulttuuria vai uusi tuleminen?

Tutkija ei tietenkään pääse täysin vapaalle ajattelusta, joten innostuin pohtimaan lavatanssikulttuuria tutkimuksellisesta näkökulmasta. Olkoonkin, että aihe on niin kaukana omasta erikoisalastani kuin vain voi olla. Olisi silti mielenkiintoista selvittää, miten lavatanssikulttuuri on muuttunut 2000-luvulle tultaessa. Aihetta on tutkittu suhteellisen paljon, myös meillä kulttuurihistoriassa, mutta tämänhetkinen tutkimus on rajoittunut korkeintaan 1990-luvulle. Yksittäisiä poikkeuksia toki on. Koska kaikkeen ei pysty venymään, toivoisin, että joku muu innostuisi tästä aiheesta yhtä lailla. Tutkittavaa nimittäin olisi myös tulevina vuosina.

Askeleet haltuun. Tanssijoita Uittamon lavalla elokuisessa yössä

Askeleet haltuun. Tanssijoita Uittamon lavalla elokuisessa yössä

Perustuen täysin subjektiivisiin havaintoihin, väittäisin, että muutosta on tapahtunut. Ensinnäkin nuoret ovat palanneet taas lavoille. Tarkoitan tässä nuorilla lähellä omaa ikääni olevia pari-kolmekymppisiä. Diskosukupolven kaikottua lavatanssit jäivät vanhemman väen, entisten nuorten, harrastukseksi. Tätä mielikuvaa on varmasti vahvistanut entisestään takavuosien Kesäillan valssi-ohjelma. Tämä kuva on kuitenkin muuttumassa. Monet kävijöistä näyttäisivät tulevan nykyisin oman parin kanssa. Kyse ei enää olekaan sen toisen puoliskon etsimisestä. Toki edelleen hakujonossa on tunkua, joten myös yksin lavalle tullaan tai mahdollisesti kavereiden kanssa. Hakuvuoroista pidetään edelleen kiinni, joten heteronormatiivuus ei ole kadonnut, vaikka naispareja näkeekin tanssimassa. Ehkä kaikkein suurin muutos on tapahtunut asenteissa. Tanssista on tullut liikuntamuoto. Osa tanssijoista todella panostaa esimerkiksi asusteisiin, fiftarimekkoja, kenkiä ja kampauksia myöten. Kaikki eivät myöskään tule lavalle juomaan ja juhlimaan vaan nimenomaan tanssimaan. Tämä lienee yksi syy, miksi monet tanssiravintolat ovat lopettaneet. Monet käyvät varta vasten kursseilla, jotta oppisivat erilaisten tanssien askelkuviot. Tosin itselleni ei ole ollut suurta merkitystä tanssinko ”oikein”.

Turun uusin kesälava Ruissalon Telakka

Turun uusin kesälava Ruissalon Telakka

Iskelmämusiikin ja lavojen kuolemasta on puhuttu paljon ja yksi aikakausi päättyikin Helsingissä viime toukokuussa, kun Wanhan Tanssikellari sulki ovensa. Joensuun Karelia koki saman kohtalon kolmisen vuotta sitten samoin kuin Turun viimeinen tanssiravintola. Harvenevien tanssipaikkojen myötä lavoilla kävijät tuntuvat liikkuvan suhteellisen suurella alueella, varsinkin jos suosivat jotain tiettyä artistia. Tuttuja naamoja näkee usein. Turun ja sen ympäristön tarjonta on kuitenkin kesäaikaan poikkeuksellisen hyvä. Täällä toimii mm. Uittamon Paviljonki, joka juhli kesällä 85-vuotista taivaltaan, Littoisten lava Kaarinassa ja Huvilintu Raisiossa sekä uutena Ruissalon Telakka. Vähän etäämmälle mentäessä löytyy Yläneen Valasranta (60v.) ja Someron suunnasta Esakallio (50v.) sekä Ämyri.

Potentiaalisia tutkimusongelmia ja -kysymyksiä riittäisi laidasta laitaan. Lavatansseissa kävijöiden ja tapojen muutoksen lisäksi myös alalla toimijoista, orkestereista, artisteista ja tanssipaikoista saisi lukuisia mielenkiintoisia tutkimuksia aikaan. Sosiaalinen media ja erityisesti blogit ovat tulleet osaksi myös lavatanssikulttuuria. Tätä puolta on edelleen tutkittu suhteellisen vähän ja digiajan ilmiöitä ei ollenkaan. Kehottaisin kaikkia aihettaan vielä miettiviä graduntekijöitä, ja miksei myös tohtoriopintoja pohtivia, tarttumaan rohkeasti tähän. Olisi suuri sääli, jos tällainen mielenkiintoinen tutkimuskohde jäisi hyödyntämättä.

 
Otsikoissa esiintyvät kappaleet:

Kun kellohame heilahtaa (säv.Esa Nieminen san.Pekka Laaksonen)
Savikiekko grammarissa soi (säv.Petri A. Laine san.Petri A. Laine, Stefan Mikola)
Kuin Olavi Virta (säv.&san. Kalevi Puonti)

Kirjallisuutta:
Saanko luvan? Iskelmä-Suomen ilmiöitä 1900-luvulla. Toim. Leena Rossi, k&h, Turku 2005.

Mainokset
Kategoria(t): Tutkimus, Yleiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s