Luovuus ja kirjoittaminen historioitsijan voimavarana

Kulttuurihistorian oppiaineen kevääseen kuuluu jo perinteikkäästi kurssi kulttuurihistorian kirjoittamisesta. Tänä vuonna kokoonnuimme opiskelijoiden kanssa helmikuussa neljä kertaa yhteisille luennoille keskustelemaan historian tutkimisen ja kirjoittamisen välisestä suhteesta sekä siitä laajasta tietokirjoittamisen kirjosta, mikä alalla vallitsee.

Kun viimeistelin kurssin suunnittelua, pohdin niitä teemoja, joita erityisesti haluaisin opiskelijoille tänä vuonna korostaa. Kurssi kun mahdollistaa myös opettajalle aika vapaan otteen lähestyä niinkin moniaalle ulottuvaa tematiikkaa kuin kirjoittaminen. Kesken tämän suunnittelun yksi aikamme suurista muusikoista, David Bowie, yllättäen kuoli ja uppouduin kuuntelemaan hänen viimeiseksi jäänyttä levyään Black Star. Luin useita eri lehtijuttuja ja kommentteja hänen tähteytensä merkityksestä. Erityisesti minut herätti erään amerikkalaisen blogistin, Jason Evangelhon näkemys levyn toisesta, Bowien viimeiseksi jääneestä videosta ”Lazarus”. Tuo mystinen video, joka pitää sisällään kuvauksia taiteilijasta paperin ja kynän äärellä, raivoisasti repimässä hiuksiaan ja kiihkeästi, nopeasti kirjoittaen, paperille vuodattaen, askarrutti. Blogi puki sanoiksi sen, mistä tässä kappaleessa ja ehkä koko levyssä, myös koko Bowien taiteilijuudessa oli kysymys:

There’s sage advice embedded here, a thinly veiled warning: Do not waste any more time not expressing yourself. Say what you need to say, boldly and without reservation. Nurture your creativity and don’t be shy about it. Stop constantly consuming and start creating before it’s too late, and that dark, mysterious wardrobe into nothingness consumes you.

laz_desk_shot-2_031_1000sq

David Bowie videollaan Lazarus. Kuva sivulta: http://www.davidbowie.com/news/watch-bowie-s-lazarus-video-now-55476

Älä tuhlaa aikaa turhaan pohtimiseen, miettimiseen. Vaali luovuuttasi, äläkä epäröi. Mietin, miten tärkeä sanoma tämä olisi opiskelijoillekin: älkää liikaa pelätkö, luottakaa itseenne, uskokaa tekemisiinne, pitäkää luovuutta korkeassa kurssissa. Sillä luovuudesta on kysymys myös tutkimuksen teossa. Kirjoittaminen vaatii luovan hengen ylläpitoa ja vaalimista, olkoon kyse sitten vaikka minkälaisen tekstin kirjoittamisesta – luovuus voi olla myös avain monen työläältä, puuduttavalta ja vaikealta tuntuvan kirjoittamistehtävän edessä.

Luovuudesta tuli yksi tärkeä osa kirjoittamiskurssia, etenkin luovan kirjoittamisen opettajan, kirjailija Niina Revon luennolla, jossa teimme kirjoitusharjoituksia ja pohdimme kirjoittamista juuri luovuuden näkökulmasta. Kurssi sai myös opettajat pohtimaan suhdettaan kirjoittamiseen, kuten vierailemassa käyneen Anu Lahtisen, joka kirjoitti hienossa omaelämäkerrallisessa blogitekstissään vuosistaan ja harhailuistaan erilaisilla kirjoittamisen poluilla. Hän kannusti opiskelijoita omalla tarinallaan siitä, miten ”joka askelella oppii enemmän siitä, mitä osaa ja voi oppia. Alkuaskel voi olla oma blogi, oma kirja-arvio, oma seminaariesitelmä, tai se, että haastattelee ihmistä, joka on kiinnostavassa ammatissa.”

Nyt luettuani opiskelijoiden luentopäiväkirjat, voin huomata, miten tärkeää on tarjota tila tällaiselle pohdinnalle muiden opintojen lomassa. Kirjoittaminen kuuluu historian, ja kaikkien humanististen opintojen kulkuun ihan alusta lähtien ja se on myös usein asia, joka tuottaa suurimpia haasteita opiskelijoille (ja meille kaikille) matkan varrella. Siksi oli hienoa lukea opiskelijoiden pohtivia, analyyttisiä ja usein myös hyvin innostuneita tekstejä siitä, mitä kirjoittaminen juuri minulle merkitsee, mikä kirjoittamisen rooli on opinnoissa ja historiantutkimuksessa ja millaisia kirjoittajaidentiteettejä kukin kokee omaavansa. Luentopäiväkirjoja lukiessa voi vetää aika vahvan johtopäätöksen siitä, että haave omien tekstien kirjoittamisesta, toimittajan työstä, jopa oman kirjan julkaisemisesta on monen kulttuurihistoriaa pää- ja sivuaineena opiskelevan ajatuksissa. Se oli yllättävänkin vahva pohjavire kaikissa teksteissä, eikä kukaan tuntunut suhtautuvan kirjoittamiseen välinpitämättömästi.

Tällä hetkellä opiskelijat työstävät työpajoissaan jälleen tekstejä erilaisista teemoista. He kirjoittavat kirja-arvioita, historiauutisia, blogeja, esseitä, haastatteluja terrorismin pitkästä kulttuurihistoriasta, 80-luvun kulttuurihistoriasta, ja kodin kulttuurihistoriasta. Kevään myötä tekstejä alkaa ilmestyä eri historia-alan foorumeilla. Kurssilla tullaan jatkossakin panostamaan luovuuden ja kirjoittamisen merkityksen pohtimiseen sekä löytämään tilaa opiskelijoille miettiä vapaasti ja vailla liian formaaleja muotoja omaa suhdettaan kirjoittamiseen. Sillä kirjoittamaan ei opi kuin kirjoittamalla. Kirjoittamalla työstämme ajatteluamme, argumenttejamme, tulkintojamme – siksi on tärkeää, että uskaltaa tarttua kynään tai asettaa sormensa näppäimistölle, vaikka teksti olisikin vain ajatuksia, sirpaleita, keskeneräistä, ehkä huonoakin omasta mielestämme. Tällöin on hyvä pitää mielessä kirjallisuudentutkija, omaelämäkertakirjailija Merete Mazzarellan sanat teoksessa Elämä sanoiksi (2013):

Ei pidä pelätä että kirjoittaa huonosti. Parhaan neuvon, mikä minulla on kirjoittamiseen antaa, annan jo nyt: on ajateltava, että huonokin teksti on aina parempi kuin ei tekstiä ollenkaan. Huono teksti on lähtökohta, mutta jos teksti puuttuu, ei ole mitään. Tottumaton kirjoittaja saattaa kuvitella, että ensin mietitään mitä halutaan kirjoittaa, niin että se on valmiina päässä ennen kirjoittamista, mutta oikeastaan ei voi tietää mitä ajattelee ennen kuin alkaa kirjoittaa, sillä kirjoittaessaan ajattelee.

 

Lue täältä myös Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkijoiden ajatuksia kirjoittamisen ja luovuuden merkityksestä.

Advertisements
Kategoria(t): Yleiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Luovuus ja kirjoittaminen historioitsijan voimavarana

  1. Miika sanoo:

    Kiitos hienosta tekstistä ja hyvästä pohdiskelusta! Tämä auttoi taas itseäni eteenpäin omien kirjoittamisprojektieni kanssa, joissa aina välillä tulee tunne, että oma teksti on huonoa ja turhaa, ettei siitä ole iloa kenellekään. Mutta kuten ennenkin olen huomannut, ja taas tämä teksti vahvisti, niin kirjoittamisella on merkitystä ainakin yhdelle ihmiselle – minulle. Kiitos!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s