Kellohelmoja ja lavatansseja: ekskursio Somerolle

Joukko kulttuurihistorian tutkijoita järjesti heinäkuussa omatoimisen ”tyky-päivän” kohteenaan Somero. Tässä raportissa kokoamme hieman osallistujien ajatuksia ja huomioita päivän tapahtumista ja ilmiöistä.

Ekskursiomme ensimmäisenä etappina oli paikkakunnan kuulu fiftarihenkisiä vaatteita ja asusteita myyvä Muotiputiikki Helmi. Yhdellä jos toisella ryhmämme jäsenellä oli ollut jo kauan haaveissa tehdä paikkaan ostosvisiitti ja nyt siihen oli hyvä tilaisuus. Voi sitä vaatteiden, asusteiden ja värien määrää! Asiakkaiden palvelu oli hyvin joustavaa: liike oli tupaten täynnä ihmisiä vielä saapuessamme puoli tuntia ennen sulkemisaikaa. Myyjät palvelivat kiireestä huolimatta jokaista asiakasta innolla ja antaumuksella. He etsivät hyllypinoista persoonalle ja vartalolle sopivia asuja. Lähes jokainen asiakas poistui liikkeestä ostoskassin kanssa ja vieläpä hymyssä suin. Myös ekskursiomme jäsenille tarttui mukaan yhtä sun toista.

Helmen asiakaskuntaan kuuluu niin tanssi-, pin-up- kuin fiftariharrastajia sekä ihan tavallisia naisia, jotka arvostavat perinteisempää vaatemuotia, jossa rintavarustus ja takapuoli pääsevät tyylikkäästi esiin. Nykymuoti kun suosii hieman vähemmän muodokasta vartalomallia. Erityisesti plus-kokoiset naiset joutuvat usein turvautumaan ”säkkeihin”. Helmestä taas tuntuu löytyvän jokaiselle naiselle, kokoon katsomatta, täydellisen istuva vaate. Ehkä jutun juju onkin juuri siinä: jokainen saa kokea olevansa omalla tavallaan kaunis. Mahtavaa itsetunnon kohotusta tällaisena raadollisena some-aikana!

Shoppailun uuvuttama joukkomme jatkoi matkaansa Ravintola Rantatuvan terassille lounastamaan. Vapaapäivästä huolimatta työasiat putkahtivat nopeasti keskusteluihin mukaan. Ja mikäs siinä oli pohdiskellessa kuka esimerkiksi väittelee seuraavana, kun aurinko paistoi lämpimästi. Ikävienkin asioiden purkaminen tapahtui helpommin rennossa ympäristössä.

Ekskursiomme jäsenet poseeraavat Rantatuvan terassilla. Kuva Sami Kummunmäki

Lounaan jälkeen ryhmämme hieman hajaantui. Henna Karppinen-Kummunmäki, Annastiina Mäkilä ja Niina Siivikko suuntasivat kulkunsa ensin joenrantapiknikille ja sitten päivän päätteeksi Ämyrin tanssilavalle. Täytyihän kellomekkojen päästä hulmuamaan muutenkin kuin tuulessa! Esiintymässä olivat tangokuningatar Heidi Pakarinen Karavaani-yhtyeensä kanssa sekä Henkka & Kulkurit. Lämmin päivä oli selkeästi houkutellut lavalle paljon väkeä. Mäkilälle ja Siivikolle tämä oli ensimmäinen lavatanssikokemus, Karppinen-Kummunmäki sen sijaan on tanssinut aktiivisesti jo muutaman vuoden.

Ensikosketus täysin uuteen ympäristöön oli ”lavatanssineitsyytensä” menettäneille hienoinen kulttuurishokki.  Lavatanssikulttuuri oli selkeästi oma maailmansa omine sääntöineen ja alakulttuureineen, kuten illan aikana kävi useaankin otteeseen selväksi. Lavatanssien säännöt ovat usein kirjoittamattomia ja ne opitaan kokemuksen kautta. Tämä koskee niin tanssiinhakua, pukeutumista kuin lavaetikettiäkin.

Ämyrin tanssilava Somerniemellä. Wikimedia Commons C.C. 3.0.

Heteronormatiivisuus on edelleen vallitsevaa lavatansseissa: miehet hakevat naisia tanssiin lukuun ottamatta jo varhain vakiintunutta naisten tuntia. Nykyään järjestetään myös erikseen naistentanssi-iltoja, jolloin naiset hakevat koko illan ja miehille on varattu yksi tunti. Seurueemme ensikertalaisissa nuorten tanssijoiden suuri määrä herätti ihmetystä, vaikka harrastajien ikäjakauma onkin laajentunut viimeisen vuosikymmenen aikana uudelleen aiemmasta kävijämäärien notkahduksesta. Sukupuolijakauma on sen sijaan lavoilla hyvin epätasainen. Naisia on ehdoton enemmistö. Siksi suurin osa yksinäisistä naisista, – vaikka olisivat kuinka hyviä tanssijoita! – joutuu jäämään seinäruusuksi. Mahdollisuuksia päästä parketille voi nostaa vain seisomalla sinnikkäästi hakurivissä jo alkuillasta, jos tanssiparia ei ole omasta takaa. Tämän saman havainnon teimme myös tarkkaillessamme Ämyrin tapahtumia.

Tanssin muuttuminen sosiaalisesta tapahtumasti urheiluharrastukseksi tuli selvästi esille muun muassa pukeutumisessa: korkokenkiä oli vain harvalla daamilla. Sen sijaan suosittiin mukavia tanssikenkiä tai tossuja. Mekot olivat näyttäviä: joko kellomekkoja tai joustavia trikoomekkoja, joissa on helppo tanssia. Paljon tanssivat miehet olivat varustautuneet pyyhkeellä tai vaihtopaidalla. Vain harvat nauttivat illan aikana alkoholia, mikä sekin kertoo osaltaan lavatanssien liikunnallisuudesta. Vesi ja kahvi ovat pääsääntöiset juomat.

Tanssiharrastukseen panostetaan tätä nykyään myös käymällä tanssikursseilla ja opettelemalla erilaisia tanssityylejä. Tämä on herättänyt pelkoa erityisesti satunnaisissa tansseissa kävijöissä. Onko niin sanotuille ”tavallisille” vaihtoaskeltanssijoille enää tilaa? Karppinen-Kummunmäki on  käynyt tanssikursseilla, mutta toivoo, että kaikentyyliset tanssijat uskaltautuvat lavoille. Lisäksi hän toivoo, ettei tanssityyli tai taso ole esteenä tanssiin haulle. Valikoivuus johtaa herkästi siihen, ettei uusia kasvoja haeta tanssimaan, koska ei tiedetä, osaavatko he tanssia ”oikein”. Jos lavatanssit muuttuvat pienen piirin harrastukseksi, joka sulkee uudet tulokkaat pois, ne näivettyvät ennen pitkää. Myös joukkomme ensikertalaisten ennakkoon jännitetty mahdollisuus päästä tai joutua tanssilattialle osoittautui pettymykseksi, sillä tanssiinhakijoita ei juuri ollut. Mäkilä pääsi onneksi muutaman kerran pyörähtelemään parketille.

Fanikulttuuri on vahvasti läsnä nykyajan lavatansseissa.  Kaikki eivät suinkaan tule tanssimaan, vaan kuuntelemaan jotain tiettyä artistia. Lavan eteen kerääntyi kyseisenäkin iltana hartaita kuuntelijoita, erityisesti tangokuningatar Heidi Pakarisen esiintyessä. Siellä olivat sulassa sovussa niin nuoret kuin vanhemmatkin fanit.  Karppinen-Kummunmäki on huomannut, että samat ihmiset ovat lähes jokaisella keikalla. Tanssijan näkökulmasta fanimuuri voi olla haasteellinenkin, sillä se tukkii ahtaammalla lavalla tanssiväylän.

Heidi Pakarinen ja Karavaani-orkesteri kuvattuna Särkän lavalla kesäkuussa 2017. Kuva Sami Kummunmäki

Kokonaiskuva päivästä oli kaikilla osallistujilla positiivinen, vaikka tanssihaluja olisi ollut enemmänkin, lavatanssien näennäisen tiukat tapakoodit herättivät ihmetystä, meren puuttuminen Somerolla harmitti ja kesäaurinko onnistui polttamaan ainakin yhdet olkapäät. Tällainen vapaaehtoinen ajanvietto on ehdottoman suositeltavaa kaikille yksinään puurtaville tutkijoille!

Heta Aali

Henna Karppinen-Kummunmäki

Annastiina Mäkilä

Niina Siivikko

Elina Virtanen

 

Mainokset
Kategoria(t): Yleiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s