Tulossa keväällä 2018: Fulbright-professori Richard McElvain

Kulttuurihistorian oppiaineeseen saapuu kevääksi 2018 Fulbright-professori Richard McElvain, joka pitää kurssit  History of Western Theatre through the American Prism 
ja Acting; American Stage and Film Performance Techniques.

Richard (oikealla) ja David Zucker (vasemmalla) esityksessä The Shakespeare Guyz vuonna 2012.

Tässä muutama rivi, joilla Richard kertoo taustastaan ja työstään ja antaa vastauksen kysymykseen, mikä sai hänet hakeutumaan Suomeen Fulbright-professoriksi.

I have been a professional Actor/Director/ Playwright in America for 40 years and played the title roles in Macbeth, Tartuffe, The Old Man and the Sea and Galileo. I have directed half the Shakespeare cannon, translated and directed four plays of Moliere and did my own adaptation of Antigone in which I played Creon. Last Summer I wrote and staged a one-man-show based on Stefan Zweig’s The Chess Player and premiered it at The Edinburgh Fringe to great acclaim.

For the last 20 years I have with colleagues built an award winning Professional Theatre and Film Performance Training Program at Fitchburg State University in Massachusetts.

Finland has always fascinated me. Colleagues who had done Fulbright Scholarships in Finland convinced me that It would be a great fit for me so I took their advice. I’m thrilled to be spending the spring in Turku.

 

Mainokset
Kategoria(t): Yleiset | Kommentoi

Kustos kertoo: Kahville!

Perjantaina 29. syyskuuta tarkastettiin Helena Lindsténin väitöskirja ”Olkaa hyvä ja ottakaa. Pankaa sekaan ja kastakaa”. Kahvinjuonti suomalaisten maaseutukotien arjessa ja juhlassa 1920-luvulta 1960-luvun lopulle. Vastaväittäjänä toimi Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen.

Helena Lindsténin väitös

Lindsténin väitöskirja lienee kantta myöten herkullisin kustoksen koskaan lukema. Tässä väitöskirjassa on liitteenä jopa pula-ajan kakkureseptejä! Tutkimus onkin harvinaisen lähestyttävä; se suorastaan vaatii nyökyttelemään yksimielisyyden merkiksi pohtiessaan maaseutukotien kahvittelukäyntänteitä, kursailukulttuuria, kahvihierarkioita ja kahvirekvisiittojen merkityksiä – ja pakottaa myös olemaan yksimielinen teoksessa siteerattujen muistelijoiden kanssa. Moni varmasti muistaa kahvin tuoksun jostain lapsuuden tilanteesta. Moni varmasti myös tunnistaa kursailun säännöt: Itä-Suomessa korostui iän tuoma arvojärjestys, Länsi-Suomessa puolestaan aseman ja varallisuuden tuoma asema.

Lindsténin tutkimus pohjautuu erittäin laajaan alkuperäisaineistoon, jonka päärungon muodostavat muistitietoaineistot, Kotiliesi-lehdet sekä tapa- ja valistuskirjallisuus. Teoksessa on runsas kuvitus, mutta tutkimuksen laajuuden vuoksi Kotilieden mainokset on rajattu tutkimuskysymyksen ulkopuolelle.

Vastaväittäjä arvosti erityisesti tarkastetun tutkimuksen tarjoamaa talonpoikaisen eetoksen analyysiä ja modernisaation voiman erittelyä. Kaiken kaikkiaan Lindsténin tutkimus on erittäin monipuolinen analyysi maaseudun kahvittelukulttuurista. Sitä kuvaa mainiosti tekijän käsitekuva kahvinjuontitilanteesta:

Kahvinjuontitilanne

Kahvinjuontitilanne. Lähde: Lindsténin väitöskirjan johdanto, sivu 27.

 

Kategoria(t): Yleiset | Kommentoi

Radiotutkijat Lublinissa

Eurooppalainen mediatutkijoiden järjestö ECREA toimii suurtapaamisten ohella pienesti. Järjestöön kuuluvat radiotutkijat kokoontuvat joka toinen vuosi. Tällä kertaa tapaaminen oli syyskuussa Lublinissa Puolassa. Osallistuin ryhmän konferenssiin ensimmäistä kertaa. Kaupunki on minulle entuudestaan tuttu pelkästään kirjailija Isaac Bashevis Singerin romaanista Lublinin taikuri, jossa juutalainen silmänkääntäjä ajautuu umpikujaan ja oppii, mikä on elämässä tärkeää.

Maria Curie-Skłodowska -yliopiston järjestämään kolmepäiväiseen konferenssiin oli ilmoittautunut 57 osallistujaa. Eniten vieraita oli Euroopan maista, mutta mukana oli tutkijoita Kanadasta, Meksikosta ja Australiasta. Konferenssin otsikkona oli Radio Relations, jonka mukaisesti järjestäjät halusivat osallistujat pohtimaan, millaisia suhteita radio rakentaa ja millaisissa konteksteissa se on toiminut ja toimii. Omassa puheenvuorossani pohdin julkisen palvelun yleisradiotoimijoiden varhaisia oletuksia omista tehtävistään.

conference_add

Tilat konferenssille tarjosi Lublinin keskustassa sijaitseva kunnallinen kulttuurikeskus.

 

Tutkijoita askarruttavat vaikkapa podcastit, feature-ohjelmat ja auditiivisen kerronnan keinot. Joitakuita kiinnostaa, miten kaupallinen mainosradio virtaviivaistaa tuotteensa ja pyrkii mittamaan myös kuuntelijoiden tunteet.

Yksi pääesitelmöitsijä, italialainen mediatutkimuksen professori Enrico Menduni, korosti historiakatsauksessaan median konvergenssia. Hänen mukaansa ei enää edes ole tarpeen puhua radiosta. On erilaisia alustoja, joilla välitetään näkö- ja kuuloaistille tarkoitettuja mediatuotteita. Äänimediumi voi silti olla elinvoimainen viestimisen muoto, Menduni järkeili.

starkey_menduni

Puheenjohtaja Guy Starkey ja professori Enrico Menduni, joka puhui yleisradioviestinnän haasteista digitalisaatiossa.

 

Brittiläinen emeritusprofessori Seán Street laittoi yleisönsä pohtimaan runoutta. Esitelmän keskiössä oli kuuloaisti, onhan runouden perusolomuoto ääneen lausuttu ja sanoina kuultu puhe. Aktiivinen feature-ohjelmien tekijä ja kirjailija puhui äänten tavasta luoda merkityksiä. Tallennettuna tai ei, äänet saavat voimansa hiljaisuuden luomassa taustassa. Mistä Dylan Thomasin äänten runoelma, Maitometsä, alkaa? Street kysyi retorisesti: Hiljaisuudesta.

Konferenssivierailla oli mahdollisuus astua itse hiljaisuuden historiaan. Oheisohjelmaan kuului tutustuminen vaikuttavaan Grodzka Gate – NN Theatre -keskukseen. Yksi sen päätehtävistä on muistella Lublinia juutalaisena kaupunkina. Keskus sijaitsee paikalla, josta alkoi Lublinin juutalainen kaupunginosa. Sen 43 000 asukkaan yhteisö tuhoutui natsimiehityksessä käytännössä täysin. Museoon on luotu kansiot menetetyistä ihmishengistä. Joistakin on tietoja enemmän, toisista ei juuri mitään. Sellainen on hiljaisin todiste tapahtuneesta.

grodzka_gate

Grodzka Gaten museon miltei huomaamaton sisäänkäynti.

 

Museo ei sentään ole äänetön, vaan kyseessä on elävän historian keskus. Yksi tuoreista hankkeista on sotia edeltäneen Lublinin äänimaiseman rekonstruktio; tallenteella kaikuu kauppiaiden jiddišinkielinen toripuhe, kiireisiä askeleita, kauempana lonksuvat hevoskärryn pyörät. Paljon ääntä, vähemmän hiljaisuutta. Tämähän on Lublinin taikurin, silmänkääntäjä Yashan, äänimaisemaa. Kaikkiaan osuva vierailukohde radiotutkijoille.

Kategoria(t): Yleiset | Kommentoi

Kustos kertoo: Kuolemantekoja

Lauantaina 9.9.2017 tarkastettiin Janus-salissa FM Anu Salmelan väitöskirja Kuolemantekoja. Naisten itsemurhat 1800-luvun jälkipuolen tuomioistuinprosesseissa. Vastaväittäjänä toimi professori Pirjo Markkola Tampereen yliopistosta.

IMG_20170909_121731_resized_20170909_121940185

Tilaisuudessa oli 58 kuulijaa, jotka saivat nauttia kiintoisasta väitöksestä, jossa vastaväittäjä oli rakentanut apparaattinsa hyvin huolellisesti ja analyyttisesti ja jossa väittelijä vastasi kysymyksiin perusteellisesti ja osoittaen erinomaista aineistonsa ja lähtökohtiensa asiantuntijuutta. Hän toivoi tutkimuksensa haastavan tutkimuksen ihmiskeskeisyyden, osoittavan, että merkityksenantoihin vaikuttavat monet ei-inhimilliset seikat ja haastavan kysymään, mitä ihmisyys on.

Salmelan tutkimus on uraauurtava; kulttuurihistorian kansainvälisessä tutkimuskentässä hän on ensimmäisiä, jotka suoraan soveltavat Karen Baradin toimijuusrealismia empiiriseen aineistoon. Vastaväittäjä kiitti erityisesti ensimmäisen käsittelyluvun ”Obduktiopöydällä” sisältöä poikkeuksellisen kiintoisaksi, avaahan se aineistoltaankin suorastaan järisyttävän näkökulman menneisyyteen.

Ruumiinavauspöytäkirjoja on historiantutkimuksessa käytetty lähteenä merkittävän vähän verrattuna esimerkiksi oikeudenkäyntipöytäkirjoihin, joten niiden läpikäynti tutkimuksessa on erityinen ansio. Kuten vastaväittäjä totesi, Salmelan tutkimus tarjoaa tämän aineiston kautta kiintoisan näkökulman myös oikeuslääketieteen historiaan.

 

Kategoria(t): Yleiset | Kommentoi

Cultural Historian as a Fulbrighter: Popular Culture Archives, Future Imagining, and Epic Americana

Becoming a Fulbright Visiting Scholar has surely been one of the highlights of my academic career. For a Cultural Historian from University of Turku, Finland, this was an opportunity to reach out and embrace new connections, resources, and cultural experiences. Six months in a new setting gives a lot of opportunities for postdoctoral research, travel and networking. Cleveland (OH) turned out to be a revelation for a scholar interested in the cultural history of popular music, and popular culture in general. My own postdoctoral project is concerned with future imagining in popular culture, especially related to Science Fiction, and Transhumanism.I didn’t choose Cleveland for touristic reasons, obviously. The place had a lot to offer for my research. First and foremost, the city hosts the Rock and Roll Hall of Fame, which, despite being perhaps a slightly outdated museum for the grand narrative of baby boomers’ rock experience, still has interesting collections, and also facilitates a separate Rock and Roll Hall of Fame Library and Archive. Even if I was based to Case Western University’s Center for Popular Music Studies, a lot of my actual research work took place in this wonderful archive and library.

 

Magic at Lake Erie

Rock and Roll Hall of Fame Library and Archive


Another, perhaps even more impressive archive, is just two hour drive away. Bowling Green State University (Ohio) has a Department of Popular Culture, established already in 1973, with the groundwork started in the 1960s, and they have ever since collected popular culture in various formats. There are actually two archives: Ray and Pat Browne Library for Popular Culture Studies, and The Music Library and Bill Schurk Sound Archives. These combined make the place the second biggest collection of popular culture in United States, only surpassed by the Library of Congress. In May 2017 I had a chance to stay in Bowling Green archives for a week, attending a Popular Culture Association Summer Institute, which mostly meant full on archival work, fuelled by discussions with other professionals of the field.

Working on Blade Runner (Ridley Scott, 1982) materials at Browne Popular Culture Library



But a great Fulbright experience is also about getting to know the country. That in mind, I made a conference trip to Popular Culture Association/American Culture Association National Conference in San Diego a little bit unusual way. Traveling with a colleague, Professor of Cultural History Kari Kallioniemi, who first had come to Cleveland to give a visiting lecture with me, we first took a Megabus from Cleveland to Chicago, and from there Amtrak California Zephyr train to San Francisco. This is one of the crown jewel train rides out there. Three days, seven states… After the flatness of Illinois, Iowa and Nebraska, the mountains of Colorado, Utah, and Nevada offered unforgettable views; the rails followed Colorado river for more than 200 miles. And then the ascension to blossoming California crowned the ride. 

Following the Colorado River with a train


We rented a car from San Francisco, and drove down to San Diego in two days, mostly following the legendary Pacific Coast Highway. Unfortunately the road was destroyed by mudslides near Big Sur, hence a bit of detour on Highway 101 was needed. But even despite minor setbacks this kind of journey really revealed the amazing variety of landscapes and lifestyles this country has to offer. The village of Solvangen, where we stopped for the night, turned out to be an utterly strange wine area kitch heaven, founded by eccentric Danish reverends in the beginning of 20th century. Garden elfs, a Hans Christian Andersen museum, vintage motorcycle museum, a wind mill, and several ‘Danish’ bakeries decorated this place that was also featured in the film Sideways (Alexander Payne 2004). It absolutely needs to be a target of a future research project!  

Pseudo-Denmark in California: Solvangen


The PCA National Conference is the biggest annual meeting of popular culture scholars, always taking over a hotel with thousands of participants. This time, in San Diego Marina, there were about 4000 of us, with topics covering every imaginable genre and practice of popular culture – for example adaptations, beer culture, cemeteries, fat studies, Jack London, medievalism, professional development, sea literature, Tarot, virtual identities, and westerns had their special multi-session strands. We were happy to notice, during the presidential meeting, that there is again a strong will for international collaboration within the PCA Board, which means we might get more delegates from USA for our future European Popular Culture Association conferences, including Prague in 2018. All three Finnish Cultural History members of the EPCA Board – Kallioniemi, Pekka Kolehmainen, and me – were promoting the future of European popular culture studies.

Books being displayed at PCA National 2017, San Diego

Professor Huhtamo’s office at UCLA offered some tangible media archaeology


After San Diego, we headed to Los Angeles. It was a great chance to explore UCLA with Professor of Media Archaeology – and Turku Cultural History alumni – Erkki Huhtamo. He introduced us the UCLA campus in Westwood. My original plan was to give a visiting lecture there, like Professor Kallioniemi did, but instead I had to head to Minneapolis for a Fulbright Enrichment Seminar Feeding the World. That was one of the highlights of my Fulbright period, getting to know other Fulbrighters from around the world, and getting some very interesting angles to food history, production, and future – also some critical awareness included.

Minneapolis pop-geography: a Nobelist as street art


I gave invited talks on my research at Case Western in Cleveland, at Bowling Green State University, and Western University in London, Ontario. This last mentioned made it possible to do a family trip around lake Erie, crossing to Canada via Detroit and returning to USA via Niagara Falls. I was very happy indeed to have my family with me for 1,5 months – my wife Maarit Leskelä-Kärki, who works as a Senior Lecturer at Cultural History, had a possibility to focus on the writing of her new book while there. But life is not only research. This time in another culture was a big deal for our two children. We frequented a lot of museums and other places with meaning and beauty – and did a fair amount of local and long distance traveling. In addition to Canada, we visited Bowling Green, Montauk, New York, Toledo, and Washington. In my own free time I also played numerous singer-songwriter gigs in Cleveland folk scene, and trained a lot of Aikido in a good local dojo.

Performing at the Brothers Lounge, Cleveland, 10×3 singer songwriter event

Participating the Cleveland Asian Fest Aikido Demonstration: tanto dori with Roberta Taliaferro Sensei 3. dan

Kategoria(t): Yleiset | 2 kommenttia

Kellohelmoja ja lavatansseja: ekskursio Somerolle

Joukko kulttuurihistorian tutkijoita järjesti heinäkuussa omatoimisen ”tyky-päivän” kohteenaan Somero. Tässä raportissa kokoamme hieman osallistujien ajatuksia ja huomioita päivän tapahtumista ja ilmiöistä.

Ekskursiomme ensimmäisenä etappina oli paikkakunnan kuulu fiftarihenkisiä vaatteita ja asusteita myyvä Muotiputiikki Helmi. Yhdellä jos toisella ryhmämme jäsenellä oli ollut jo kauan haaveissa tehdä paikkaan ostosvisiitti ja nyt siihen oli hyvä tilaisuus. Voi sitä vaatteiden, asusteiden ja värien määrää! Asiakkaiden palvelu oli hyvin joustavaa: liike oli tupaten täynnä ihmisiä vielä saapuessamme puoli tuntia ennen sulkemisaikaa. Myyjät palvelivat kiireestä huolimatta jokaista asiakasta innolla ja antaumuksella. He etsivät hyllypinoista persoonalle ja vartalolle sopivia asuja. Lähes jokainen asiakas poistui liikkeestä ostoskassin kanssa ja vieläpä hymyssä suin. Myös ekskursiomme jäsenille tarttui mukaan yhtä sun toista.

Helmen asiakaskuntaan kuuluu niin tanssi-, pin-up- kuin fiftariharrastajia sekä ihan tavallisia naisia, jotka arvostavat perinteisempää vaatemuotia, jossa rintavarustus ja takapuoli pääsevät tyylikkäästi esiin. Nykymuoti kun suosii hieman vähemmän muodokasta vartalomallia. Erityisesti plus-kokoiset naiset joutuvat usein turvautumaan ”säkkeihin”. Helmestä taas tuntuu löytyvän jokaiselle naiselle, kokoon katsomatta, täydellisen istuva vaate. Ehkä jutun juju onkin juuri siinä: jokainen saa kokea olevansa omalla tavallaan kaunis. Mahtavaa itsetunnon kohotusta tällaisena raadollisena some-aikana!

Shoppailun uuvuttama joukkomme jatkoi matkaansa Ravintola Rantatuvan terassille lounastamaan. Vapaapäivästä huolimatta työasiat putkahtivat nopeasti keskusteluihin mukaan. Ja mikäs siinä oli pohdiskellessa kuka esimerkiksi väittelee seuraavana, kun aurinko paistoi lämpimästi. Ikävienkin asioiden purkaminen tapahtui helpommin rennossa ympäristössä.

Ekskursiomme jäsenet poseeraavat Rantatuvan terassilla. Kuva Sami Kummunmäki

Lounaan jälkeen ryhmämme hieman hajaantui. Henna Karppinen-Kummunmäki, Annastiina Mäkilä ja Niina Siivikko suuntasivat kulkunsa ensin joenrantapiknikille ja sitten päivän päätteeksi Ämyrin tanssilavalle. Täytyihän kellomekkojen päästä hulmuamaan muutenkin kuin tuulessa! Esiintymässä olivat tangokuningatar Heidi Pakarinen Karavaani-yhtyeensä kanssa sekä Henkka & Kulkurit. Lämmin päivä oli selkeästi houkutellut lavalle paljon väkeä. Mäkilälle ja Siivikolle tämä oli ensimmäinen lavatanssikokemus, Karppinen-Kummunmäki sen sijaan on tanssinut aktiivisesti jo muutaman vuoden.

Ensikosketus täysin uuteen ympäristöön oli ”lavatanssineitsyytensä” menettäneille hienoinen kulttuurishokki.  Lavatanssikulttuuri oli selkeästi oma maailmansa omine sääntöineen ja alakulttuureineen, kuten illan aikana kävi useaankin otteeseen selväksi. Lavatanssien säännöt ovat usein kirjoittamattomia ja ne opitaan kokemuksen kautta. Tämä koskee niin tanssiinhakua, pukeutumista kuin lavaetikettiäkin.

Ämyrin tanssilava Somerniemellä. Wikimedia Commons C.C. 3.0.

Heteronormatiivisuus on edelleen vallitsevaa lavatansseissa: miehet hakevat naisia tanssiin lukuun ottamatta jo varhain vakiintunutta naisten tuntia. Nykyään järjestetään myös erikseen naistentanssi-iltoja, jolloin naiset hakevat koko illan ja miehille on varattu yksi tunti. Seurueemme ensikertalaisissa nuorten tanssijoiden suuri määrä herätti ihmetystä, vaikka harrastajien ikäjakauma onkin laajentunut viimeisen vuosikymmenen aikana uudelleen aiemmasta kävijämäärien notkahduksesta. Sukupuolijakauma on sen sijaan lavoilla hyvin epätasainen. Naisia on ehdoton enemmistö. Siksi suurin osa yksinäisistä naisista, – vaikka olisivat kuinka hyviä tanssijoita! – joutuu jäämään seinäruusuksi. Mahdollisuuksia päästä parketille voi nostaa vain seisomalla sinnikkäästi hakurivissä jo alkuillasta, jos tanssiparia ei ole omasta takaa. Tämän saman havainnon teimme myös tarkkaillessamme Ämyrin tapahtumia.

Tanssin muuttuminen sosiaalisesta tapahtumasti urheiluharrastukseksi tuli selvästi esille muun muassa pukeutumisessa: korkokenkiä oli vain harvalla daamilla. Sen sijaan suosittiin mukavia tanssikenkiä tai tossuja. Mekot olivat näyttäviä: joko kellomekkoja tai joustavia trikoomekkoja, joissa on helppo tanssia. Paljon tanssivat miehet olivat varustautuneet pyyhkeellä tai vaihtopaidalla. Vain harvat nauttivat illan aikana alkoholia, mikä sekin kertoo osaltaan lavatanssien liikunnallisuudesta. Vesi ja kahvi ovat pääsääntöiset juomat.

Tanssiharrastukseen panostetaan tätä nykyään myös käymällä tanssikursseilla ja opettelemalla erilaisia tanssityylejä. Tämä on herättänyt pelkoa erityisesti satunnaisissa tansseissa kävijöissä. Onko niin sanotuille ”tavallisille” vaihtoaskeltanssijoille enää tilaa? Karppinen-Kummunmäki on  käynyt tanssikursseilla, mutta toivoo, että kaikentyyliset tanssijat uskaltautuvat lavoille. Lisäksi hän toivoo, ettei tanssityyli tai taso ole esteenä tanssiin haulle. Valikoivuus johtaa herkästi siihen, ettei uusia kasvoja haeta tanssimaan, koska ei tiedetä, osaavatko he tanssia ”oikein”. Jos lavatanssit muuttuvat pienen piirin harrastukseksi, joka sulkee uudet tulokkaat pois, ne näivettyvät ennen pitkää. Myös joukkomme ensikertalaisten ennakkoon jännitetty mahdollisuus päästä tai joutua tanssilattialle osoittautui pettymykseksi, sillä tanssiinhakijoita ei juuri ollut. Mäkilä pääsi onneksi muutaman kerran pyörähtelemään parketille.

Fanikulttuuri on vahvasti läsnä nykyajan lavatansseissa.  Kaikki eivät suinkaan tule tanssimaan, vaan kuuntelemaan jotain tiettyä artistia. Lavan eteen kerääntyi kyseisenäkin iltana hartaita kuuntelijoita, erityisesti tangokuningatar Heidi Pakarisen esiintyessä. Siellä olivat sulassa sovussa niin nuoret kuin vanhemmatkin fanit.  Karppinen-Kummunmäki on huomannut, että samat ihmiset ovat lähes jokaisella keikalla. Tanssijan näkökulmasta fanimuuri voi olla haasteellinenkin, sillä se tukkii ahtaammalla lavalla tanssiväylän.

Heidi Pakarinen ja Karavaani-orkesteri kuvattuna Särkän lavalla kesäkuussa 2017. Kuva Sami Kummunmäki

Kokonaiskuva päivästä oli kaikilla osallistujilla positiivinen, vaikka tanssihaluja olisi ollut enemmänkin, lavatanssien näennäisen tiukat tapakoodit herättivät ihmetystä, meren puuttuminen Somerolla harmitti ja kesäaurinko onnistui polttamaan ainakin yhdet olkapäät. Tällainen vapaaehtoinen ajanvietto on ehdottoman suositeltavaa kaikille yksinään puurtaville tutkijoille!

Heta Aali

Henna Karppinen-Kummunmäki

Annastiina Mäkilä

Niina Siivikko

Elina Virtanen

 

Kategoria(t): Yleiset | Kommentoi

Kustos kertoo: huumorista, kaupunkitilasta ja Wienin kaduista

Kulttuurihistorian kevätlukukausi huipentui tänään keskipäivällä Heidi Hakkaraisen väitöstilaisuuteen Sirkkalan kampuksen Janus-salissa. Hakkarainen puolusti väitöskirjaansa Comical Modernity. Witzblätter, Popular Humour and the Transformation of City Space in Late Nineteenth-Century Vienna, joka tarkastelee 1800-luvun jälkipuoliskon Wienin kaupungin uudelleenrakentamista huumorilehtien valossa. Tutkimus yhdistää hienolla tavalla populaarikulttuurin, huumorin, tilan ja kaupungin tutkimuksen ja aukoo aivan uusia uria Wienin kaupunkihistoriallisessa tutkimuksessa.

Vastaväittäjänä toimi professori Markus Reisenleitner Yorkin yliopistosta, Torontosta. Reisenleitner on wieniläinen ja erikoistunut kotikaupunkinsa kulttuurihistoriaan. Hänen viimeisin teoksensa on yhdessä puolisonsa professori Susan Ingramin  kanssa kirjoitettu Wiener Chic. A Locational History of Vienna Fashion (2014). Myös Ingram oli läsnä väitöstilaisuudessa.

Reisenleitner

Vastaväittäjä arvioimassa Heidi Hakkaraisen tutkimuksellista otetta. Kuva: Hannu Salmi.

Hakkaraisen tutkimus rakentuu suurelle ja haastavalle alkuperäisaineistolle, jonka pääosan muodostavat useiden vuosikymmenien aikana viikoittain ilmestyneet huumori- ja pilalehdet Kikeriki, der Floh ja Figaro. Se tarkastelee, millä tavoin huumorin avulla tuotettiin aktiivisesti merkityksiä kaupungille ja kaupungista. Tutkijan katse fokusoituu näin perustellusti ajanjaksoon, jolloin vuoden 1848 jälkeinen kaupunki oli valtavan muutoksen – modernisaation – alainen. Modernin symboliksi ja koko tutkimuksen tilalliseksi kiintopisteeksi nousee Ringstrasse, joka rakennettiin keskiaikaisen kaupunginmuurin paikalle.

Ringstrasse

Ringstrassen suunnitelma vuodelta 1858. Lähde: https://www.wien.gv.at/kultur/archiv/geschichte/bastei/ringstrasse.html

Vastaväittäjä oli hyvin vaikuttunut Hakkaraisen tutkimuksesta ja arvosti paitsi sen analyyttisyyttä, metodologista innovatiivisuutta ja tutkimuksen täydellisyyttä hiponutta viimeistelyä, myös tekijänsä  kykyä ymmärtää aineistoa, joka tuottaa haasteita paikallisillekin.

Oppinutta keskustelua tänä kesäisenä lauantaipäivänä oli seuraamassa 69 kuulijaa.

Kategoria(t): Yleiset | Kommentoi